Jääkiekon Suomen Mestaruus

Hämeenlinnan Pallokerho taisteli itselleen jääkiekon Suomen mestaruuden monelle yllätyksellisenä Oranssina keväänä. Miten suureksi tällainen ilmiö voi kasvaa yksittäisen ihmisen elämässä?

Lapsuuden sankarit

Minulla ei ole mitään "veren perintönä" saatua suosikkiseuraa. Isäni on urheiluihmisiä, mutta hurmoshenkistä omistautumista millekään seuralle ei perheessä ole koskaan ollut. Pienenä käytiin jännittämässä FoKoPon koripallo-otteluita, koska ne olivat tammelalaisille sitä lähintä huippu-urheilua. Pelasihan FoKoPo tuolloin mestaruussarjassa.

Jääkiekko alkoi kiinnostaa minua ja koulukavereita syksyllä 1992 ja kuin parahiksi naapuriimme muutti perhe Hämeenlinnasta. Naapurin sedän ujo propaganda upposi helposti kymmenvuotiaaseen. Hockey Liiga-tarroja ruutuvihkoon liimatessa liimattiin paraatipaikoille HPK:n pelaajien kasvot. Otteluita piti kuunnella Radio Suomen Kiekkokierrokselta - Radio Jannea kun ei meillä kotona saatu kuulumaan.

Kevättalvella isäni kysyi kenen HPK-pelaajan fanipaidan haluaisin päälleni kun lähtisimme ensimmäistä kertaa Rinkelinmäelle katsomaan suosikkijoukkuettani. Vastaus oli Jarkko Varvio, jonka paita oli kovin iso. Mahtuu vieläkin hyvin päälle. Otteluna oli kevään 1993 ensimmäinen puolivälieräottelu Rauman Lukkoa vastaan. Mitään muuta en siitä enää tänä päivänä muista kuin hurjan metelin ja aivan päätypleksin takaa koettu 2-0-voitto.

Tuon pleksin takaa tuli seurattua paljon pelejä. Asuimme tietysti kaukana Hämeenlinnasta, joten niitä pelejä tuli ehkä pari kolme kaudessa. Mutta sain päätyyn lentäneitä kiekkoja kiinni ja hakkasin sellaisella pleksiin. Älytön fiilis.

Suurin osa peleistä seurattiin niin, että pesäpalloräpylä kädessä torjuin sählymailalla seinän kautta itselleni ampumia vetoja, eläydyin peleihin ja kuuntelin sitä Radio Suomea. Kunnes joku taikaisku tapahtui ja Radio Jannen Jouko Jaakkolan selostukset saatiin meillä kotona kuulumaan. Älytöntä. Kyttäsin radiota ennen peliä ja sen jälkeen, jos vaikka HPK:n maalilaulu soisi nauhoitettavaksi kasetille.

Vanhemmat tekivät isoja uhrauksia, vaikka ei heitä jääkiekko kiinnostanut. Tuntuu ihan uskomattomalta, että äitini on oikeasti seissyt Sikakatsomossa kymmeniä pelejä kuuntelemassa sitä touhua. Silloin nimittäin Sikakatsomo oli aika karmea kielenkäytöltään, mutta sen kasvatti kuitenkin olen ja hauskaahan se oli. Ja monia muistoja noista ajoista on - tuolloin katsomo sai ihan oikeasti psyykattua vastustajien kasetteja hajalle. Sikakatsomon Jarpan mukana olin myös Kölnin MM-kisamatkalla 2001 ja monilla fanimatkoilla, joista ikimuistoisimmat ehkä 2003 pudotuspelien Turun 0-7-reissu.

Kävipä tuolloin 2003 Sikakatsomossa kylässä myös pieni Ilveksen kannattajien iskuryhmä kannustamassa HPK:ta Tapparaa vastaan. No, eihän siinä silloin onnellisesti käynyt kuten muistamme.

Muutimme vuonna 2000 Mustialaan, josta pystyin myös itse käymään bussilla Hämeenlinnassa peleissä siihen asti, että sain oman ajokortin. Yksi ihan hauska tarina on siitäkin, että Forssassa torjunut HPK:n maalivahti Joni Puurula tuli kerran samalla bussilla kamoineen kanssani. Puurula oli kutsuttu Hämeenlinnaan lukkuvahdiksi ja matkusti samaan ajokortittomaan tapaan.

Ympyröihin mukaan

Jälkikäteen ajateltuna tuntuu hassun pitkältä se sopeutuminen, joka HPK:n ydintoimintaan tuli. Ehkä monesta asiasta on kiittäminen Jatkoaikaa, johon lähdin Matti Liljaniemen yllyttämänä mukaan. Ensin nuori mies kirjoitti tietenkin Mestis-juttuja FPS:n matseista, mutta kyllä se ylennys SM-liigaan sitten tuli kun Matti huomasi että useampi raportoija paikkakunnalla tarvitaan. Tämä tietenkin avasi portteja kulissien taakse. Ihan älytön muutos pojalle, joka tuli reportteriksi ihan fanimaailmasta.

Puolueettoman toimittajan eetosta en kyllä osannut juurikaan ylläpitää, mutta ei se tainnut ketään haitata. Tuolloin Jatkoaikakin oli reilusti faneilta faneille, eikä siellä odotettu tosissaan että saisimme aukottoman objektiivista tekstiä aikaiseksi.

Tästä Jatkoajan harrastelijatoimittajan näkökulmasta seurasin klassisen pronssikerhon tarinaa aina sinne asti kun jumaliste 2006 vihdoin tärppäsi. Olimme Vihreäsaaren Rikun kanssa katsomassa Helsingissä kolmannen välierän HIFK:ta vastaan. Sen, jonka HPK hävisi ja Karri Rämö loukkaantui. Sanotaanko kauniisti näin, että minulla ja Rikulla oli vähän eri tunnelmat tuolloin kuin muutamia päiviä myöhemmin kun Liljaniemen kanssa olimme paikalla kun HPK meni finaaleihin Jukka Voutilaisen maalilla.

Ja kuten muistamme, marssi Kerho sen HIFK-taistelun jälkeen helposti mestaruuteen Ässiä vastaan. Isomäessä oli hurmosta, mutta Ässillä ei oikeasti mitään palaa. Se oli hieno hetki.

Jatkoaika poiki aikanaan avustajan töitä Ilta-Sanomista ja kun Rinkelinmäki saneerattiin upeaksi Patria-areenaksi, tarvittiin peleihin erätaukohaastattelija videokuutiolle ja Radio Janneen. Hämeen Sanomissa työskennellyt Iisakki Kiemunki keksi jostain syystä kysyä minua ja taas mentiin. Ensin lapsuuden sankari Jouko Jaakkolan ja myöhemmin hyvän ystäväni Joonas Lainesalon avuksi.

Kesällä 2009 HPK-juniorijääkiekko haki palvelukseensa seurasihteeriä. Laitoin hakupaperit sisään sillä tyylillä kun koulussa oli opetettu. Ei minulla mitään suosittelijoita paperilla ollut, mutta uskon että hyviksi tutuksi tulleilta ihmisiltä oli mielipiteitä kyselty. Ja tulin valituksi. Seuraan, joka oli ollut minulle oikeastaan suurempi kuin mikään muu juttu.

Seuran toimistolla, edustusjääkiekon alakerrassa, oli töissä valmennuspäällikkö Sami Sauren ja A-nuorten päävalmentaja Antti Pennanen. Pennanen oli hyvin erilainen hahmo kuin kymmenen vuotta myöhemmin mestarivalmentajana, mutta muistan yhä, että jo tuolloin arvostin juuri hänen asiantuntemustaan juniorijääkiekosta yli kenenkään muun. Vuosistani HPK-Juniorijääkiekossa nimenomaan tämän mestarijoukkueen näkökulmasta pystyy helposti kirjoittamaan kokonaisen artikkelinkin, joten jätetään jotain hautumaan...

Suurin mestaruus

Tältä kertomaltani pohjalta haluan palata siihen, miksi tämä kevään 2019 Suomen mestaruus on minulle tärkeämpi ja suurempi kuin seuran ensimmäinen mestaruus ja tulee todennäköisesti säilymään suurempana kuin tulevat mestaruudet.

Ensiksikin: Tämä mestaruus tuli puskista

Minut tuntevat tietävät, että jaksan aina uskoa erityisesti urheilussa siihen, että mahdollisuuksia ei koskaan ole menetetty ennen kuin summeri on viimeisen kerran soinut. Kevään 2014 voittoputki, joka johti Jokereiden viimeisen kauden päättämiseen säälipleijareissa, on sellainen klassikko jolloin tämä uskoni kääntyi todeksi.

Tietenkään usko mestaruuteen tai usko säälipleijareihin nousuun eivät ole ihan sama asia, mutta minä aloin uskoa HPK:n mestaruusmahdollisuuksiin vasta viimeisen runkosarjapelin jälkeen. Ja siltikin se oli ihan eri asia kuin rallatellen Ässien yli käveleminen vaikeiden HIFK-välierien jälkeen.

Toiseksi: Mestaruuden voittaneet ihmiset

Olen tutustunut moniin vuoden 2006 mestareihin jälkikäteen. Tuolloin en tuntenut heistä ketään. Antti Pennasesta jo kerroinkin, kuinka sain työskennellä hänen lähellään kaksi vuotta ja olen senkin jälkeen seurannut upean ja esimerkillisen ihmisen kasvua modernin sukupolven uudenlaiseksi huippuvalmentajaksi.

Tässä joukkueessa oli käsittämättömän hienoja ihmisiä pelaajina. Pelaajina, joita olen seurannut häkkipäästä asti. Joillekin jopa järjestettiin hauskoja lasten tapahtumia vajaat kymmenen vuotta sitten. Näistä ihmisistä minulla on paljon tarinaa myös kaukalon ulkopuolelta. Ja se herkistää.

Vielä: Meidän yhteisö

Olen tosiaan ollut HPK:n fani noin 26 vuotta ja työskennellyt peleissä tai niiden ulkopuolella erilaisissa tehtävissä yli 15 vuotta. Koskaan minulla ei ole ollut työskennellessä niin hauskaa kuin tällä kaudella. Ja tämä on paljon sanottu, jos muistelee kuinka ystävystyttiin Joonas Lainesalon kanssa radiovuosina.

Olen nyt meidän ottelutapahtuman video- ja äänitiimin monitoimitekijä. Kaikkea kuulutuksista kuution ohjaukseen ja meidän tiimimme on aivan yliveto. Lisäksi olemme myös aika pirun hyviä omasta mielestämme ja koemme jokaisessa ottelussa että meitä arvostetaan.

Tällaisen porukan kanssa oli liikuttavan hienoa tehdä tätä matkaa kohti yhteistä juhlaa. Ja juhlia.

Ja tärkeimpänä: Perhe

Erona vuoteen 2006 minulla on oma perhe joka iloitsee kanssani. Vanhempi tyttäreni on ollut jo muutamia kuukausia hyvin kiinnostunut jääkiekosta ja on kasvamassa intohimoiseksi HPK-faniksi. Nuorempaa ei peli kiinnosta, mutta HPK on kova juttu. Seitsemättä ottelua olimme seuraamassa Kerho-ravintolassa koko nelikko. Ja saimme juhlia yhdessä sitä ihmettä jonka HPK jäällä teki.

Kaiken tämän jälkeen olen älyttömän kiitollinen siitä, mitä nyt olen penkkiurheilijana saanut kokea. Seitsemäs finaali, jatkoerä ja näet kiekon vastustajan maalissa. Tuota tunnetta ei kovin monen joukkueen kannattaja pääse koskaan kokemaan. Uskon, että se tunne muuttaa minua penkkiurheilijana, mutta nähtäväksi jää.

Kiitos HPK.

Pokemoneja ja puumiekkoja

Lajijahdin päättymisestä on kulunut nyt reilut pari kuukautta. Vuoden tavoitteen täytyttyä en ole liiemmin haikaillut niiden hienojen uusien kokemuksien perään joita vuoden mittaan tuli solkenaan itselle hankittua. Positiivisesta suhtautumisesta taidon oppimiseen on kuitenkin ollut iloa, kun olen lähtenyt oivaltamaan kenjutsua lajina.

Ihastuin siis aivan loppumetreillä kohtaamaani miekkakamppailulajiin ja ilmoittauduin lähellä kotiani sijaitsevaa salia pyörittävän Kushin-Kanin peruskurssille. Meitä ei ole hirveän paljon - aivan alkeita opettelee nyt kolme ihmistä ja touhuamme samalla vuorolla jo kymmeniä vuosia opetelleiden kanssa. Laji ei ole suinkaan helppo. Aloituskynnys omasta mielestäni on kuitenkin matalampi kuin monella vaikeammalla kamppailulajilla, mutta eteneminen sisältää tekemistä loppuelämäksi.

Yli sadan lajin, joista uusia opeteltavia oli suurin osa, jälkeen oma suhtautuminen vaikeiden tekniikoiden hiomiseen on huojentavan realistinen. Olen ennen ajatellut, että minun pitäisi osata taito heti kun opettaja sen näyttää ja pari kertaa harjoittelen. Sittemmin olen oppinut itselleni armollisemmaksi ja suhteutan osaamiseni siihen, että tätä asiaa ihmiset oikeasti harjoittelevat vuosikymmeniä. Eihän sitä kuulukaan heti osata!

Omaa totuuttani en halua muille tuputtaa, mutta toivoisin ihmisten antavan myös korkean kynnyksen liikunnalle enemmän mahdollisuuksia. Nykyään puhutaan paljon matalan kynnyksen toiminnasta ja se onkin kansanterveydelliseltä kannalta tärkeää massojen hikoilemisen kannalta. Ihmisten oman elämyksellisyyden kannalta suosittelen kuitenkin haastamaan itseä myös taidollisesti. Se antaa mahtavan lepohetken korvien väliin, kun heittäytyy keskittymään oikeanlaiseen tekniikkaan arkisten asioiden sijaan.

Liikunnan ja terveystiedon opettajien LIITO-lehdessä julkaistiin artikkelini sadan lajin kokeilusta teemalla "Taidon oppiminen" ja omasta mielestäni teksti oli ihan onnistunut. Sain luvan käyttää taittovedosta lehtijutustani myös täällä julkaistavaksi.

Linkki LIITO-lehden artikkeliin.

Hiihtokelien heikettyä kaltaiselleni tuurihiihtäjälle liiaksi, joutuivat sukset autotalliin. Tiedän, kelit ovat myös joillakin laduilla erittäin hyvät. Ongelma onkin enemmän korvien välissä kuin suksen ja polun välissä. Sen sijaan lisätyn todellisuuden otusten metsästyksessä on kilometrejä kertynyt viikottain muutamia kymmeniä.

Pokemon Go-pelille naureskellaan mielestäni ainakin omassa kuplassani paljon vähemmän kuin pelin julkaisun aikoihin. Toki kuulen toisinaan ihmettelyjä siitä, että vieläkö tätäkin joku pelaa. Kyllä pelaa, ja tässä päästäänkin tärkeään kohderyhmään. Peli nimittäin saa kaduille sellaisia henkilöitä, jotka kenties muuten istuisivat kotona pleikkarin ääressä. Saavutusten toivossa kävelykilometrejä kertyy paljon ja yhteisöllisyyttä syntyy "raideilla" eli eräänlaisissa taistelutehtävissä, joissa tarvitaan useamman pelaajan yhteistyötä palkinnon saamiseksi..

Hämeenlinnassa on erinomainen Pokemon-pelaajien yhteisö ja olen kuullut hienoja tarinoita sosiaalisen elämän vilkastumisesta ja liikunnan lisäämisestä. Kertoipa yksi äiti minulle raidilla, että hänen poikansa ylipaino oli pudonnut lähes 20 kiloa pelin aloittamisen jälkeen. Väheksytty virtuaalikävelyttäjä siis painelee oikeanlaisista napeista liikuttaakseen liikkumattomia. Toki innokkaita kuntoilijoitakin pelin tuoksinnassa näkee.

Suosittelen kokeilemaan pelin- ja keräilynmielisille kävelylenkkien motivoijaksi.

Lunta, liikuntaa ja raivostuttaako ladulla

Kaikkiaan se 103 lajia on vuoden aikana koettu, mutta ajattelin jatkaa liikunta-aiheisten blogitekstien kirjoittelua. Sillähän se selviää onko niille kysyntää. Ainakin henkilökohtaisesti lajijahtivuoden bloggausten kysyntä oli hyvinkin sisäistä halua merkata ylös touhunsa, joten katsotaan tarvitaanko yleiseen kirjoitteluun motivoivia lukijoita ja kommentointia.

Lajijahtivuosi on ollut kiitettävästi esillä erilaisissa medioissa ja huomiota on tullut ehkä enemmän kuin oletin. Hämeen Sanomat teki vuoden mittaan kaksi juttua ja radiossa olin kahteen otteeseen työn ja lajijahdin merkeissä käydyissä haastatteluissa.

Hämeen Sanomat kesäkuussa
Hämeen Sanomat tammikuussa
Radio Fun Tampere
YLE Hämeenlinna Facebook


Kuten talvi 2018, on tämäkin vuosi lähtenyt älyttömän lumisesti ja upeiden talviurheilumahdollisuuksien merkeissä liikkeelle. En ole suoranaisesti ehtinyt kaipaamaan lajijahdin monipuolisuutta ja elämyksellisyyttä vaan keskittymään nauttimaan siitä, mihin helposti pääsee.

Äsken päätin vaihtaa hiihtolenkin hyötyliikuntaan. Minua tuntevat tietävät, ettei se hirveän helppo päätös ollut. Otin suksisauvojen sijaan käteen lumilapion ja tein lumityöt pihalla. Minulle paras motivointi tähän oli, että pyrin saamaan rasitustason ja lapioinnin keston suunnilleen hiihtolenkkiä vastaavaksi, eikä lopputulos itse asiassa ollut yhtään pöllömpi.

Nyt tekstiä kirjoitellessa olo on kuin lenkillä käyneellä, mutta piha on viimeisen päälle siisti. Itse asiassa en olisi tehnyt lumitöitä näin huolellisesti, ellen olisi suhtautunut siihen liikuntana. Vaihtelin lapion kätisyyttä ja keskityin oikeaan tekniikkaan, ihan kuin missä tahansa lajitreenissä. Liikkujaprofiililtani olen elämyksien ja hyvän olon hakija enkä mittaaja, joten syketasoista ei hajuakaan, mutta fiilis on tärkeintä!

Laturiemua -raivon sijaan

Hiihto on ollut selvästi tammikuun tärkein liikunnan muoto ja olosuhteet ovatkin sitä suosineet. En ole sopeutunut voiteluihin tai välineisiin sen kummemmin. Hiihdän perinteistä tyyliä halvoilla pitopohjasuksilla. Perhekin on ollut toisinaan mukana - viisivuotias on ollut hiihdosta todella innoissaan, mutta kaikille laji maistuu.

Kiitokset Hämeenlinnan kaupungille siitä, että hiihtäjille on aivan fantastiset olosuhteet harrastaa itselle sopivilla laduilla. Itse olen valinnut useimmiten lähilenkin, jossa kierrän kilometrin mittaista latua niin monta kierrosta kuin kulloinkin haluan.

Laturaivo pääsi otsikoihin hiihtokelien alettua, mutta viime viikkoina ihmiset lienevät taas sopeutuneet tilanteeseen. Minua ei ladulla raivostuta, koska liikunnan tuoma hyvä olo tukahduttaa pahimmatkin ärsytykset, mutta kertaalleen ladulla oli kolari kytkemättömän koiran kanssa lähellä. Oma lähilenkki on monen ulkoilureittien varrella ja oikotie aika pitkänkin kiertovaihtoehdon sijasta, joten yritän ymmärtää kävelijöitä, kunhan noudattavat varovaisuutta. Kaiken kaikkiaan arvelisin, että ladulla kävellään enemmän kuin hiihdetään.

Ulkoilijoiden olisi tärkeää hahmottaa syyt, miksi laduilla käveleminen ja koirien ulkoilutus on kielletty. Ladut menevät talloessa pilalle, mutta ennen kaikkea kovassa vauhdissa yllättävät vastaantulijat ovat molemmille osapuolille todella vaarallisia. Tästä syystä ymmärrän oikein hyvin, että joillakin aktiivihiihtäjillä hermo palaa sen sadannen kävelijän kohdalla. Väkivaltaa tosin en ymmärrä.

Toivoisin, että talvilenkkeilyn kokonaissuunnittelua hieman nykyaikaistettaisiin. Hiihdon rinnalle on tullut talvella harrastettavaa maastopyöräilyä ja luonnossa kävellen liikkuvillekin pitäisi järjestää reittejä hiihtäjien ohella. YLE uutiset kertoikin tänään yhä harvemman harrastavan hiihtoa  Hiihto on hyvä harrastus, mutta ulkoilureittejä voisi merkata sellaisiksi, joissa on sallittua kulkea eri välinein.

Kenjutsun peruskurssi

Lajijahtivuodesta jäi käteen Äijäkäsisharrastus, joka alkoi jo kevätkaudella. Viime kuukausina käsipalloilemassa on päässyt harmillisen vähän käymään, mutta toivottavasti kevät jälleen tuo enemmän käsipalloa.

Joukkueurheilun rinnalle aloitin joulukuussa kokeilemani japanilaisen miekan käsittelyä opettavan kenjutsun peruskurssin. Olen nyt käynyt kurssin treeneissä kahdesti ja olen tosi innoissani. Lajissa pääsee viemään taidon opettelun aivan niin äärimmilleen kuin pystyy. Olen huomannut olevani koko treenien ajan todella keskittynyt ja aika kuluu kuin siivillä. Kuntoilun lisäksi laji on oivaa stressinhallintaa, sillä ajatukset ovat tekemisessä ihan koko ajan.

Jos vuosi sitten joku olisi arvellut minun ilmoittautuvan lajijahdin päätteeksi budolajin toimintaan, olisin kyllä pitänyt aivan hulluna. Hienoa olla väärässä!

Joulukuun lajikokeilut

98/100 Jooga

Jooga oli lajilistalla roikkumassa oikeastaan jo kesästä asti, kun pohdin ja ihmettelin sopivaa ryhmään, jolla lähteä lajia bongaamaan. Sain vinkin sitten osallistua hämeenlinnalaisen Kajo Yogan hatha-joogan tunnille, joka olisi hyvä lajia tuntemattomalle.

Kyseessä oli aika rauhallinen venytyksiin perustuva harjoitus, joka virkisti mieltä erityisesti keskittymisen kautta. Harjoituksen jälkeen oli kyllä rentoutunut olo, kun oli keskittynyt venytyksiin ja hengittämiseen tunnin ajan.

Joogasta on olemassa vaikka kuinka paljon erilaisia versioita, joten oma kokemukseni tässä hathassa saattoi olla hyvin erilainen kuin jokin muu tyyppi.

99/100 Brasilialainen jujutsu

Kamppailulajit ovat olleet lajivuoden piristys siinä mielessä, että aiemmin en uskonut pitäväni niistä yhtään. Kuitenkin olen huomannut että oikealla asenteella kamppailtuna ne ovat mainiota kuntoliikuntaa. Hämeenlinnalaisen Kushin-kanin tarjoamalla brasilialaisen jujutsun parissa viihdyin myös erinomaisesti.

Aiemmin kokeilemiini kamppailulajeihin verrattuna tämä oli jollain lailla matalamman aloituskynnyksen laji ja pääsin painimaan matossa ihan tosissaan. Kiitokset tästä kokeneen treeniryhmän oikeanlaiseen asennoitumiseen kun päästivät minut yrittämään juuri sopivalla vastuksella.

Lajin ideana oli tarttua vastustajan asusta ja oikea-aikaisia ja oikein suunnattuja työntöjä ja vetoja hyväksi käyttäen saada parempi positio kamppailussa. Tunnin treenien jälkeen olin aivan poikki, sillä lyhytkin aika matossa mönkien kuluttaa voimat aika nopeasti. Lukkoihin ja kuristuksiin joutuminen ei tuntunut ahdistavalta, sillä treenikaveri hellittää otteensa aina heti merkistä.

Todella kiinnostava ja mukava kuntoilumuotona. Rasitusta tuli kovasti, mutta kuitenkin sillä lailla pehmeällä tavalla, ettei seuraavana päivänä ollut rekan alle jäänyt olo.

100/100 Agility

Lajijahdin sadas laji osui Janakkalan Koirakerhon upeaan agilityhalliin, jossa olin Etelä-Hämeen Koirakerhon vieraana tutustumassa vuoden toiseen eläinlajiin. Nyt oli tarkoituksena tutustua koirien esterataan ja ohjata koira vauhdikkaasti tämän läpi.

Ihan aluksi tuntui toivottomalta edes muistaa rata ulkoa, mutta kun sen käveli muutamaan kertaan läpi, hahmottuikin koiran reitti yllättävän helposti. Minä treenasin jo eläkkeelle siirtyneen Jussin kanssa ja Jussin emäntä Terhi esitteli minulle radan juuri siten, miten hänen koiransa kanssa kannattaisi toimia.

Yhteistyömme Jussin kanssa lähti yllättävän hyvin toimimaan ja videolla näkyykin jo kuinka saamme suoritettua radan aika mukavasti. Nopeissa pyrähtelyissä väsyy niin pieni koira kuin ohjaajakin ja neljännellä kierroksella suoritus alkoi mennä jo heikompaan suuntaan.

Minä sain lajista huomattavasti paremman kokemuksen kuin moni aloittelija - sainhan kaverikseni valmiiksi koulutetun agilityvalion. Tavallisesti harrastus alkaa niin, että sekä ihminen että koira ovat ummikoita.

101/100 Kenjutsu

Perinteiseen japanilaiseen miekankäyttötaitoon perustuvan kamppailulajin harjoitukset olivat vuorossa samalla Kushin-Kanin salilla kuin brasilialaisen jujutsun. Jos aiemmin kokeiltu laji oli hyvin läheistä kontaktia vastustajan kanssa painiessa, oli tässä vuorossa puolestaan pisimmän etäisyyden kamppailulaji koska välissä olivat miekat.

Sain hyvän tiiviin johdannon lajin ideaan ja sitten sainkin puumiekan käteeni ja alettiin treenata. Alkulämmössäkin hyödynnettiin miekkaa, jolloin tavallisista lämmittelyliikkeistä tuli taas hieman erilaisia.

Olin aika yllättynyt kuinka hyvin pääsin alkuun miekan käsittelyssä. Tietenkin lajiin tulee mukaan lukkoja ja ukemeita, joissa miekka tulee huomioida, mutta ainakaan alkukynnys ei ollut epätoivoisen korkea. Sain kokeilla myös hyviä lyöntiharjoituksia sekä pieniin paloihin pilkottuja hyökkäyksiä ja puolustuksia vastustajaa vastaan.

Loppuhuipennuksena pääsin kokeilemaan leikkausta, joka kuuluu olennaisena seremoniallisena osana kenjutsuun. Veitsenterävä miekka oli aika pelottava ja kunnioitusta herättävä ase, jonka käsittelyssä ilme vakavoitui heti. Onnistuin tekemään miekalla siistin leikkauksen bambukepin virkaa toimittaneeseen märkään sanomalehtikääröön. Vaikka miekka onkin terävä, on lyöntikulma ja jaloista lähtevä voimantuotto tärkeää leikkauksen onnistumiseen.

102/100 Laser tag

Pimeässä sokkeloissa laserpyssyillä taistelu on varmaankin monelle aika tuttua puuhaa kaveriporukoiden tai polttareiden ohjelmistosta enkä itsekään ollut ihan ensimmäistä kertaa vilkkuva liivi päällä kun pääsin Tampereen Megazonella käytäviin Laser Tag -seuran harjoituksiin.

Kilpaseuran mukana treenaaminen toikin peliin omanlaistaan elementtiä. Minulle opetettiin tottuneesti kentän ominaisuudet ja pelattavien lajien säännöt. Itse pelaaminen oli sitten enemmän positioihin sidottua kuin avoimissa tai kaveriporukan peleissä ja paljon harjoitelleet olivat kyllä todella nopeita ja tarkkoja ampumaan.

Hauskin laji oli joukkueittain oman tukikohdan puolustaminen ja etenkin toisten tukikohtiin hyökkäily. Mainittakoon tässä sellainen ero moniin peleihin, että yleensä tykkään enemmän puolustavista rooleista, mutta tässä lajissa hyökkääminen oli minusta hauskempaa. Elämiä oli loputon määrä ja liivin sammuessa piti vaan hetkeksi tulla pois basesta ja jatkaa peliä kun valot taas syttyvät.

Eliminointipeleissä oli vähän vähemmän mieltä, kun elämiä oli rajallinen määrä. Nämä menivät herkemmin kyttäilyksi tai reagoinniksi kuka ampuu juuri sillä hetkellä kun liivi syttyy.

103/100 Ralli

Lajivuoden maaliin tultiin Virossa Laitse Rally Parkin hienolla rallicross-radalla, jossa pääsin kokemaan rallin huumaa aidolla Ladalla. Ladasta oli rakennettu täysiverinen ralliauto, jolla ajettiin läpi rataa, jossa oli sekä asfaltti- että hiekkaosuuksia.

Ihan hirveän hurjaa vauhtia ei Ladalla uskaltanut rallata, kun auto ja sen käyttäytyminen oli kaikkea muuta kuin tuttua liukkaalla radalla seikkaillessa. Kivaa se kuitenkin oli ja syke korkealla jatkuvasti. Ratista päästyä oli aikamoinen tärinä päällä kun keskittyneesti kulkupeliä oli käskyttänyt.

Auton ajaminen nopeasti tuntuu yksinkertaiselta ajatukselta, mutta kyllä lajivuoden päätöslaji todisti jälleen, että aivan huipputasolla tämä vaatii kyllä hirvittävän hyvää kuljettajan ja ajoneuvon yhteistyötä.

Kaikessa erilaisuudessa, eksoottisuudessa ja äijämäisyydessään oiva päätös mahtavalle monimuotoisten urheilulajien vuodelle!

Marraskuun lajikokeilut

91/100 Aikido

Kamppailulajit ovat olleet mielenkiintoinen tuttavuus lajijahdissa. Ennen tätä vuotta ajattelin jokseenkin niin, että kun laitetaan valkoinen asu päälle ja kamppaillaan, ovat kaikki lajit ihan samanlaisia. Näin ei kuitenkaan ole vaan jokainen on hyvinkin omanlaisensa.

Aikidoa pääsin kokeilemaan Hämenlinnan Aikidoseuran harjoituksissa. Kyseessä on budolaji, jossa ei kilpailla vaan pyritään vain kehittymään ja opettelemaan liikesarjoja. Välillä leireillä näitä päästään kokeilemaan myös vieraampien harrastajien kanssa. Pääosassa ovat kaatumiset ja kaatamiset, joihin sulava liike perustuu. Varsinaista kamppailua ei käydä vaan liikesarjojen roolit ovat sovitut.

Alku- ja loppuverryttely olivat toimivat ja omanlaisensa. Itseä kiehtoi aikidossa se, että harjoituksissa edellytetään käytännössä hiljaa oloa ja ohjaajan seuraamista. Hämeenlinnassa meininki oli kuitenkin rennompaa ja etenkin minua opastaessa kokeneemmat puhuivat ihan reilusti. Tunnelma oli hyvä ja tunsin saaneeni käsityksen tästä mielenkiintoisesta kuntoilumuodosta.

92/100 Ilmakivääriammunta

Hämeenlinnan Ampumaseura on todella vanha ja perinteikäs seura, perustettu jo 1875. Nykyisin seuralla on upea ampumarata Kantolassa, jossa pääsin kokeilemaan tarkkuusammuntaa ilmakiväärillä. Kymmenen metrin matkalta ammuttu laukaus oli todella herkkää touhua ja pienikin heilahtelu vaikutti tähtäämiseen paljon.

Aloitin kokeilun istualtaan tuettuna, joka olikin todella helppoa. Kun noustiin seisomaan ja alettiin hakea oikeaa ampuma-asentoa, alkoi tähtäinkin heilua huomattavasti. Kuitenkin kun sain hyviä vinkkejä mitä asentoja kannattaa kokeilla sain aseen aika hyvin tuettua ja tähtämisen tasoittumaan.

En ole koskaan ajatellut, että tämä laji voisi muistuttaa niinkin paljon rentoutumis- ja keskittymisharjoitusta. Hengittämiseen piti keskittyä ja lihakset hallita tarkasti. Aloinkin osua tauluihin oikein mukavasti kun keksin tämän keskittymisrytmin. Samoin mikäli laukausta ei saanut lähtemään riittävän nopeasti, kannatti mieluummin laskea ase ja ottaa uusiksi.

Keskittyneenä tähtäilyn jälkeen huomasi, että selän lihakset olivat joutuneet toden teolla töihin. Kummasti tätä ei huomannut ampumiseen keskittymisen aikana.

93/100 Uimahypyt

Tässä oli ehkä sellainen laji, jonka harjoituksista en osannut etukäteen arvata yhtään mistä on kyse. Tottakai kaikki tietävät suurin piirtein miltä lopputulos näyttää ja kukapa ei olisi lapsena hyppinyt tornista alas. Onneksi pääsin ottamaan lajista urheiluharrastuksena selvää Mansen Molskiksen Juha-Matti Kivisen osaavassa opissa.

Harjoitus alkoi uimahallin jumppasalissa kuivaharjoittelulla ja lämmittelyllä. Kävimme läpi lähtöasentoja kasvot ja selkä menosuuntaan sekä vauhtihyppyaskelia. Lisäksi lämmiteltiin hyvin, jotta altaalla oltaisiin turvallisessa kunnossa. Etenkin olkapäiltä vaaditaan paljon sitten kun kunnolla treenataan.

Itse pääsin opettelemaan ensin metrin ponnahduslaudalta vauhtihyppyjä sekä taittokaatoa. Vauhtihypyillä on tarkoitus saada lauta liikkeelle ja antamaan hypylle hyvin ilmaa alle. Yllättävän paljon se lauta vauhtia antoikin kun vähän hoksasi kuinka se toimii. Taittokaato oli käytännössä oikein tehty kaatuminen pää edellä veteen. Kisoissa tätä aletaan tehdä kolmesta metristä.

Treenin lopuksi hypin myös kolmesta ja viidestä metristä. Täytyy myöntää, että etenkin vitonen oli jo sellainen korkeus että aika paljon huimasi. Meillä oli porukassa myös osaavampia hyppääjiä, jotka tekivät jo aika näyttäviä suorituksia noin korkealta.

Mukava ja urheilullinen laji. Ehkäpä seuraavalla uimahallikäynnilläni yritän myös käydä hyppyaltaassa vähän muistelemassa oppimaani.


94/100 Taekwondo

Jos oli viiden metrin tornista hyppääminen jännittävää, pääsin myös taekwondossa kunnolla tositoimiin. Pääsin osallistumiaan Taekwondoliiton järjestämiin matalan kynnyksen salikisoihin, eli ottelemaan kamppailulajissa toista ihmistä vastaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Kieltämättä varusteita sovitellessani mietin että olenkohan nyt tullut ihan oikeaan paikkaan.

Alkulämmittelyt menivät aika hermostuneena ja opettelin muutamaa peruspotkua tyynyä vastaan. Taekwondossa on siis tarkoituksena kerätä pisteitä potkimalla tai lyömällä vastustajan rintapanssariin tai potkaisemalla päähän. Salikisoissa lyöntipisteet ja päähän potkiminen jätetään pois. Sain kokeneemmilta muutamia ohjeita ottelua varten ja kuulin säännöt. Sitten matsiin.

Minulle oli hankittu vastustajaksi kokenut Late, joka tiesi kuinka ensikertalaisen kokeilijan kanssa pitää otella. Pääsin yrittämään pisteiden tekoa ja Late näytti minulle välillä miltä tuntuu kun kaveri tulee päälle. En oikein ollut omillani varsinkaan potkuilta suojautumisessa. Ehkä panssari oli liian suojaava, koska jos osuma olisi sattunut vähän enemmän, olisi itsesuojeluvaistokin ehkä herännyt välttelemään iskuja.

Lopputulokseksi kahden minuutin mittaisen erän jälkeen tuli tappio 18-22 joka on taekwondo-ottelun pistemääräksi iso. Käännän tämän niin päin, että onnistuin itse pisteiden teossa hyvin! Ja pystyn toteamaan, että salikisat eivät todellakaan olleet väärä paikka tutustua lajiin. Oikein hyvä matalan kynnyksen tapahtuma!

95/100 Paritanssi

Tanssiminen liikuntana meni lähtökohtaisesti aika paljon oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Onneksi tanssitunnista vastasivat Tanssikoulu Antti Törmäsen mahtavat ammattilaiset. Hämeenlinnan Palokunnantalolla tapahtuu paljon tanssikoulutoimintaa, jonka laatu on viimeisen päälle kohdallaan.

Olin opettelemassa fuskun alkeita. Opetus lähti aivan perus perus perusaskeleista liikkeelle ja eteni nopeasti. Pysyin omasta mielestäni oikein hyvin kärryillä hyvärytmisessä opetuksessa. Pari vaihtui aina tiuhaan koska miehiä oli paikalla jokunen enemmän kuin naisia eikä ketään haluttu pitää pitkään paritta. Opetus oli tosi selkeäsanaista ja meni täysin nollasta lähtevälle jakeluun hyvin.

Opettelimme puolitoistatuntisen aikana erilaisia pyöräytyksiä joihin pääsin jotenkin käsiksi. Tunti loppui sopivasti juuri silloin kun alkoi tuntua että nyt ei enää pysy kärryillä. Epätoivo ei päässyt iskemään missään vaiheessa.

Matalan kynnyksen ja ammattimaisen toiminnan takia tätä uskaltaa suositella täysin osaamattomallekin. Nopeasti sitä kärryille pääsee!

96/100 Padel

Halusin tämän mailapelin lajien joukkoon ehdottomasti ihan siitä syystä, että siitä on tullut todella suosittua todella nopeasti. Vielä jokin aika sitten padelista ei monikaan ollut kuullut. Nyt se on "uusi squash".

Padel Tampere on yksityinen halli, jossa oli kaksi laadukasta kenttää, pukkarit ja kaikki näppärästi järjestettynä. Konsepti toimi ilman henkilökuntaa, koska varaaja sai oman PIN-koodinsa, jolla pääsi ovista sisään tiettynä kellonaikana. Ainakin yhden kokeilun perusteella halli näyttäisi pyörivän näin tosi hyvin.

Lajissa on kyse siis eräänlaisesta tenniksestä, jossa on seinät mukana. Palloa voi siis lyödä seiniä sääntöjen puitteissa hyödyntäen. Mailana on hieman isoa pingismailaa muistuttava palikka eikä jänteinen tennismaila. Pallo oli sama kuin tenniksessä.

Seinät toivat tosi mielenkiintoisen ja kivan elementin verkkomailapeliin. Tietysti vaatisi useita kertoja, että niistä pomppivat pallot oppisi lukemaan oikein ja hyödyntämään. Padel vaikuttaa nimenomaan nyt trendikkäältä aikuisten innostuksen kohteelta kuten kössi aikanaan. Toivotaan että tämä kantaa, koska peleille saa rakennettua kentät aika pienelle pinta-alalle.

Padel on nelinpeli enkä löytänyt lajista kaksinpeliversiota ollenkaan.

97/100 Jääpallo

Yllätävän upea talviurheilulaji sai odottaa itseään aivan lajijahdin viime metreillä. Suoraan sanoen minulla ei ollut etukäteen hajukaan kuinka hienosta lajista on kyse. Olin ensin ajatellut meneväni kokeilemaan ison kentän luistelupeliä, mutta samana päivänä sainkin ajatuksen että jos kokeilisin mys maalissa. Jääpallomaalivahti kun esiintyy klassisesti puheissa joukkuelajien epäkiitollisimpana pelipaikkana.


Botnian treeneissä kävikin sitten niin, että kun minun piti aloittaa maalivahtikokeilulla, en malttanutkaan sieltä vaihtaa puolitoistatuntisen aikana ollenkaan kenttäpelaajaksi. Sen verran hauskaa pikku pillerin torjuminen oli. Maali oli aika iso ja ohi menevältä näyttävä pallo saattoikin helähtää maaliin joten kyllä jokaista vetoa piti yrittää torjua vaikka tuntuisi menevän reilustikin ohi. Jatkuvassa liikkeessä pysyminen oli tärkeää, jotta vedon lähtiessä pystyy liikkumaan oikeaan suuntaan.

Aloitin treenit nuorimpien junnujen kanssa, jonka jälkeen kokeilin isompien junnujen ja lopulta Botnian liigapelaajien vetojen torjumista. Hauskaa oli!

Oulunkylän tekojäärata oli kertakaikkiaan valtavan kokoinen. Oli suuri hämmästys tulla pukuhuonerakennuksesta isolle jäälle. Itseltäni jäi kenttäpelaajana pelaaminen tosiaan kokeilematta, mutta kun seurasin valmennusta, korostettiin nimenomaan tilan käyttöä näpertelyn sijaan. Harvemmin tulee ahdasta.

Pakkasta oli pari astetta ja jää todella hyvä. Hienot puitteet upealle lajille.

Lokakuun lajikokeilut

84/100 Yösuunnistus

Suunnistus kuului lapsuuden harrastuksiin, mutta ainakin pikaisella muistelulla uskallan väittää, että pimeässä suunnistamista ei tuolloin tullut kokeiltua ollenkaan. Lajijahdin hengessä oli hyvä lähteä Hämeenlinnan Suunnistajien yörasteille Ahvenistolla. Ajatus pimeässä suunnistamisesta oli niin hurja, että tuttu maasto, jota ympäröi valaistut kadut ja pururadat toivat henkistä turvaa, vaikka itse rastit ihan metsässä olivatkin.

Sain lainaan hyvän ja tehokkaan otsalampun, joka on kyllä ehdoton edellytys yösuunnistuksesta selviämiselle. Pimeässä myös ilmansuunnat menivät helposti sekaisin, koska kartalta peilattavia asioita ei näe maastossa kovinkaan pitkälle. Siksi kompassin vilkuilu oli erittäin tarpeellista. Kuitenkan pimeys ei hirvittänyt yhtään ja ihan hyvällä itseluottamuksella pystyi maastossa samoilemaan.

Rata oli aika vaativa varsinkin fyysisesti, koska korkeuserot olivat todella suuria. Tämä oli varmasti osittainen syy siihen, että aikaa suoritukseen kului tuplasti saman mittaiseen valoisan suunnistukseen kesäkuussa. Osa tietysti meni tarkkuuden säilyttämiseksi ylläpidettyyn pienempään vauhtiin. Kaikin puolin yösuunnistus oli positiivinen yllätys ja jopa hauskempaa kuin valoisalla suunnistaminen!

85/100 Squash

Tätä lajia olen halunnut kokeilla ihan pienestä pitäen, mutta ennen tätä lajivuotta en ole siinä onnistunut. Nyt tietenkin piti siis päästä kokeilemaan ja Tampereen Tenniskeskuksella järjestyikin mahtava mahdollisuus osaavassa valmennuksessa.

Kaikessa yksinkertasuudessaan pallo pitää lyödä etuseinään ennen kuin se pomppaa lattialla kahdesti omalla lyöntivuorolla. Kaikissa seinissä on korkeusraja, jonka yläpuolella pallo ei saa osua seinään ja etuseinässä on myös alaraja jonka yli pitää osua. Squash meni kyllä heittämällä suosikkimailapelikseni jo yhdellä kokeilulla. Laji on vauhdikas ja liikeradat monipuolisia. Lisäksi vastustajan tarkkailusta täytyy pitää huoli, jotta huomaa mihin suuntaan pallo on lähdössä.

Pelitaitojen karttuessa pelaajat vaihtavat palloa. Aloitelijoiden pallo pomppaa paremmin ja siihen on helpompi ehtiä kun taas ammattilaisten pallo ei enää hirveästi pomppaa ja kiire lyömään kasvaa. Squashissa myös pallorallit ovat pidempiä ja pallo on pelastettavissa vaikeammista paikoista kuin "seinättömissä" lajeissa.

Todella hyvä ja hikinen treeni, jonka jälkeen lihakset kyllä muistuttavat että squash vaatii aktiivista liikehdintää!

86/100 Kuntosali

Kuntosali on sellainen paikka, joka ei ole oikeastaan koskaan minua houkutellut. Kuitenkin kun sinne on vaivautunut menemään, saa hien pintaan ihan mukavasti. Eri liikuntalajia jahdatakseni päätin lähteä uimahallin kuntosalille parin vuoden tauon jälkeen.

Löysin muutama vuosi sitten saamani saliohjelman, jonka otin mukaani ja lähdin soveltamaan juttuja, koska uimahallin pienellä kuntosalilla oli jonkin verran ruuhkaa enkä viitsinyt jonotella jokaiselle suorituspaikalle. Kovalla intensiteetillä sain vietyä läpi ne asiat, jotka ohjelmaan oli kirjattu. Taas kerran muistui mieleen, että tottumattomalle tulee paikat kipeäksi ja palautumisen kannalta harjoitteet kannattaisi ehkä tehdä vähän rauhallisemmassa tahdissa kuin jaksaisi.


87/100 Karate

Koska en ole ollenkaan kamppailulajeihin perehtynyt ennen tätä lajijahtivuotta, olin etukäteen vähän pohtinut sitäkin että montako näitä kehtaa ottaa mukaan etteivät ole liian samanlaisia. Nyt vuorossa oli karate ja treenit olivat ihan erilaiset kuin mitä olen tähän mennessä kokeillut.

Hämeenlinnan Karateseuran syyslomatreeneissä oli mukavasti porukkaa teineistä viisikymppisiin ja kaikilla oli hyvä meininki. Treenin rakenne kulki hienosti alkulämmittelystä karaten perusteisiin ja opin omasta mielestäni tosi paljon. Varsinkin hyvin havainnollistetut reisien jännittämiseen ja vapauttamiseen perustuvat räjähtävät liikkeet piristivät, koska en tiennyt yhtään että ihmiskeho voi toimia näin.

Koska oli syysloma ja osittain koska paikalla oli tällainen lajitutustuja, käytiin läpi aivan perus-lyöntitekniikkaa ja torjumisia. Sain hyvän käsityksen karatesta, sillä aiempi käsitys lajista oli perustunut pitkälti elokuviin.

88/100 Kanoottipoolo

Monessa lajikokeilussa minulta kysytään mikä on ollut eksoottisin tai erikoisin laji jota olen kokeillut. Nyt löytyi sellainen, joka todennäköisesti on aika lähellä kärkeä loppuun saakka. Tampereen Vihurin treenivuorolla laitettiin pienet kajakit uimahallin altaaseen, ripustettiin maalit parin metrin korkeuteen ja alettiin pelata mielenkiintoista lajia.

Vedessä kelluvaa palloa piti pelata joko melalla tai käsillä ja lopputuloksena pyrkiä saamaan se vastustajan päädyssä killuvaan maaliin. Tämän ympärille rakentuu fyysinen ja tarkka peli. Itsellä suurin menestys rakentui siihen, että aloin ensinnäkin pysyä pystyssä reagoituani pallon liikkeeseen. Toiseksikin hienoa oli päästä pienellä avustuksella takaisin ympäri kun olin kaatunut ilman, että kajakkia olisi tarvinut lähteä reunalle tyhjentämään.

Muutamaan kertaan pääsin hyvään heittopaikkaan, mutta yritykseni torjuttiin ja jäin maaleitta. Pallon heittäminen korkeaan maaliin kajakissa istuen ei muuten ole aivan yksinkertainen juttu sekään.

Olin pelaajien joukossa todella hidasliikkeinen, mutta minut otettiin ryhmässä hienosti huomioon, ohjattiin ja neuvottiin pelin aikana ja minulle yritettiin rakentaa maalipaikkoja vaikka se ei ehkä joukkueen kannalta ketterin ratkaisu olisikaan ollut. Erityiskiitokset meidän joukkueen maalivahdille, jonka opastuksen ansiosta sain itsekin torjuttua melalla vastustajan heittoja.

Laji ei todellakaan ole helppo ja aloituskynnystä riittää kajakin hallinnasta oman mielen hallintaan, että hermo pitää vedessä pää alaspäin killuessa. Eskimokäännös olisi näissä tapauksessa hieno taito, mutta sitä ei lähdetty nyt harjoittelemaan vaan omat käännökseni perustuivat siihen, että odotin jonkun pelikaverin kajakin nokan viereeni ja kampesin sen avulla itseni oikein päin.

89/100 Salibandy

Kotimainen erikoisuus sai odottaa itseään vuoden loppupuolelle, koska tiesin että tästä on helposti laji tarjolla melkein koska haluaa. Suomessa laji on todella suosittua ehkäpä siksi, että se on helppo ja matalan kynnyksen laji joka muistuttaa keskeisesti jääkiekkoa.

Lajin helppous viehättää nimenomaan pelaamisen aloittamisessa ja laji onkin mainio kuntoiluharrastus. Varustehankinnat ovat kohtuulliset ja peleille riittää käytännössä mikä vaan sali, vaikka kenttä virallisilta mitoiltaan aika iso onkin. Itselle on kuitenkin hieman vieraaksi jäänyt, mikä salibandyssa penkkiurheiluna kiehtoisi.

Omaa kokeiluani varten pääsin Elenia Areenalle paikallisen Steelersin vitosdivarijoukkueen pelitreeneihin, jossa oli tyypillinen höntsäporukan leppoisa meininki.

90/100 Ringette

Jos ringette olisi ollut vuorossa alkuvuodesta, olisin varmaan kohdistanut siihen aikamoisia ennakkoluuloja naisille sovelletusta jääkiekosta josta on karsittu kontaktipeli pois. Nyt kun laji oli vuoden 90. olen jo ehtinyt hautaamaan niin monet ennakkoluulot, että en oikein sellaisia viitsinyt ringeten suhteen edes muodostaa.

Lajillahan ei tosiaan ole mitään tekemistä sovelletun jääkiekon kanssa, vaan kyseessä on ihan oma lajinsa johon kuuluu täysin omat taktiikkansa johtuen erilaisista säännöistä liittyen kenttäviivoihin. Paitsioiden sijaan siniviivat piti ylittää aina syöttämällä ja hyökkäysalueella sai olla molemmilta joukkueilta vain kolme pelaajaa, kahden piti pelata keskialueen puolella.

Rinkulan käsittely oli yllättävän vaikeaa. Kovan, tai oikeastaan puolikovankin syötön vastaanotto on todella vaikeaa ja laukomisestakaan ei tahtonut oikein mitään tulla. Maalin sain tehtyä vahingossa vaikka rinkula ei lähtenytkään yhtään sinne mihin yritin.

Laji oli todella hauska omine erikoispiirteineen. Kuten niin moneen joukkuepeliin tänä vuonna, tähänkin ihastuin kovasti. Kiitos kokeilusta Forssan Palloseuran Ringetelle!

Syyskuun lajikokeilut

77/100 Ratsastus

Syyskuun myötä oli vuorossa täysin muista tähänastisita poikkeava laji. Ratsastuksessa jännitti, että nyt pitäisi pystyä liikkumaan yhteistyössä kuusi ja puolisataakiloisen eläimen kanssa. Olin ilmoittanut Loimalahden Horsewoodille etukäteen että nyt on tulossa mies, joka ei ensinnäkään tiedä mistä on kysymys ja saattaa pelätä hevosia.

Horsewoodin Terhi oli valinnut minulle hevoseksi Hilma Hepon ja ratsastuskokeilu aloitettiinkin tutustumisella. Annoin Hilmalle ison nipun porkkanoita joka selvästi karisti epäluuloja meiltä molemmilta. Terhi harjasi Hilman ratsastuskuntoon sillä välin kun me rupattelimme ja söimme porkkanoita.

Ratsastusta voisi helposti pitää hevosen selässä istumisena samalla kun eläin tekee liikuntasuorituksen. Kuitenkin jo ihan ensimmäisistä käyntiaskelista alkaen minulle tuli selväksi että tästähän tulee varsin monipuolisesti eri lihaksia kehittävä treeni. Uskaltauduin myös pieneen raviin, joka tuntui aika hurjalta vaikka vauhti oli taluttavan Terhin reipas hölkkävauhti.

Jokin tässäkin kokeilussa onnistui väkisinkin, sillä ainakaan enää en hevosia sano pelkääväni, vaikka terve kunnioitus isoa otusta kohtaan on järkevää säilyttää.

78/100 Aquastrength-harjoittelu

Mainio esimerkki uniikista tavasta harrastaa liikuntaa, josta en ollut kuullutkaan ennen lajijahtiani. Jahtia seurannut kaverini, fysioterapeutti Antero Puisto, ehdotti että voisi vetää minulle tällaisen treenin.

Ideana oli treenata uima-altaassa käyttäen hyväksi varta vasten suunniteltuja muovisia välineitä, jotka veden avulla muodostivat vastusta liikkeelle. Anteron vetämässä treenissä huomasin, että veden vastustama liike on tosi tehokas ja hengästyttävä, mutta samalla äärimmäisen miellyttävä ja armollinen nivelille ja lihaksille, koska tehokaskaan liike ei tietenkään ole yhtään äkkinäinen.

Antero myös lupasi että palautuminen tulisi olemaan nopeampi kuin "kuivalla maalla" tehdyssä treenissä ja olikin siinä ihan oikeassa. Olo oli kyllä todella tehokkaasti urheillut, mutta mikään paikka ei tullut yhtään kipeäksi. Suositus erityisesti kuntouttavana liikuntana, mutta ehdottomasti myös terveenä säilyneille.

79/100 Enduro

Syyskuulle asti ehdittiin ennen kuin moottoriurheilu pääsi värittämään lajivuotta. Ihan hirveän paljon parempaa kokemusta en osaa oikein kuvitella moottoriurheilukokeilulle kuin enduro mahtavan Motojyskyn opissa.

En ole käytännössä koskaan, enkä varsinkaan aikuisiällä, koskenutkaan mopoihin, joten opettelu aloiteettiin ihan alusta. Ammattimies kuitenkin tiesi miten perustaidot rakennetaan ja miten pystyn luottamaansiihen, että saan kyllä mopon toimimaan kuten haluan. Etenimme tosi nopeasti, koska Jyskyn tavoitteena oli saada minut ihan oikealle polulle pelkästä käsittelykokeilusta.

Ja kuinka mahtavaa olikaan päästä ajamaan polulle oikeaa muistuttavaa, vaikkakin tietysti helppoa, enduroreittiä. Yksi vuoden huimimpia ahaa-elämyksiä oli, kuinka mopo todellakin menee yllättävän helpostikin oikeaan suuntaan kun katse on vaan sinne mihin ollaan menossa. Tällöin kroppakin ajattelematta ohjaa kulkupelin oikeaan paikkaan. Pari kertaa katse lipsahti maahan jolloin sinne meni perässä ukkokin. Oikeastaan ihan hyvä niin koska kaatuminen kuuluu lajiin ja suojukset olivat näissä vauhdeissa oikeinkin suojaavat.

Vaikka lajia ei tohdi missään nimessä kutsua matalan kynnyksen touhuksi, ei se ammattitaitoisessa opissa loppujen lopuksi ole lainkaan vaikeaakaan omaksua. Tosin tässähän ei kukaan tule myöskään koskaan valmiiksi, mutta yhden kolmituntisen session aikana kehitys nollasta eteenpäin on todella nopeaa ja palkitsevaa.

80/100 Kalpamiekkailu

Mielenkiintoinen uusi tuttavuus oli hyvin omanlaisensa laji, jota pääsin kokeilemaan Hyvinkään Miekkailijoiden hienossa ohjauksessa. En tiedä oliko minulla varsinaisesti odotuksia miekkailemaan lähtiessäni mutta ainakin laji oli tyystin erilainen kuin osasin odottaa. Ryhmässämme oli hyvin monimuotoinen joukko pieniä lapsia, teinejä ja aikuisia.

Alkulämmittelyksi pelaamamme polttopallon jälkeen päästiin harjoittelemaan veroasennosta liikkumista eteen ja taaksepäin. Eri vauhdeilla tehty treeni oli jaloille tehokas ja sai hien pintaan. Samalla painettin mieleen miekkailun tärkeitä asioita kuten se, että käden ojentaminen ennen jaloilla hyökkäämistä on tärkeää jos mielii saada pisteen itselleen.

Jälkimmäinen tunti oli sitten pyhitetty miekkailuotteluille. Pääsin kokeilemaan niin aikuisia kuin nuoriakin vastaan miekkailua ja oli mielenkiintoista kuinka täysin erilaista otteleminen eri tyylistä vastustajaa oli. Miekasta kulkee pistelaitteeseen johto ja laite tunnistaa kun pisto on mennyt perille. Ideana on siis pistää oman miekkansa kärjellä vastustajaa esimerkiksi käteen tai rintaan ennen kuin vastustaja pistää sinua.

Miekkailuottelu on todella keskittynyttä puuhaa ja oli hassua huomata että sen päätyttyä oli todella hengästynyt ja hiki virtasi. Harva laji on näin rankkaa sillä tavoin ettei sitä huomaa itse suorituksen aikana ollenkaan vaan vasta jälkikäteen.

81/100 Telinevoimistelu

Kun olen ajatellut telinevoimistelua lajina, olen miettinyt että siinä on niin vaativa laji ettei tällainen aikuinen ukko voi siihen lähteä kunnolla edes kokeilemaan. Sain kuitenkin pientä rohkaisua että ei ne alkeistreenit ihan samanlaista ole kuin kisoissa näyttää ja rohkaistuinkin menemään Tampereen Sisun hienoihin tiloihin aikuisten alkeiskurssin tunnille.

Ohjaajana toiminut Ninni opasti hyviä voimistelun omaisia alkulämmittelyliikkeitä jotka aktivoivat koko kehon koordinaatiota ja osoittautuivat sopivalla tavalla haastaviksi. Näitä erilaisia liikkeitä tehtiin pehmeällä air track-radalla, jolla uskalsi hyvin tehdä käsillä seisontaa tai kuperkeikkoja. Hauskin osio oli erilaisten lentokuperkeikkojen ja volttien kokeileminen trampoliinin avustamana. Kun osallistujia tunnille oli vain kaksi, pysyi myös intensiteetti aika kovana.

Koko kehon koordinaatio ja eri lihasryhmiä aktivoinut treeni vakuutti minut siitä, että tällainen harrastetelinevoimistelu olisi ehdottoman hyvä kuulua kaikkien aikuisten säännölliseen ohjelmaan. Todella auttaa pysymään kunnossa ikään katsomatta!

82/100 Puuvenesoutu

Lajijahdin toinen soutu. Ensimmäisessä soudettiin kirkkoveneellä kaksi kättä yhdessä airossa. Nyt olin veneessä yksin ja tietenkin molemmissa käsissä airo. Veneenä toimi kuusi- ja puolimetrinen todella kevyt puuvene, jossa oli samanlainen liukuva penkki kuin kirkkoveneessä.

Soutamisen erikoisuus oli, että airot menivät soutajan edessä ristiin, joten käsien järjestystä piti vähän miettiä. Tästä johtuen vasemman käden etusormi tuli vähän kipeäksi, kun kolistelin sitä oikean käden airoon.

Kun hyvä rytmi osui päälle, vene liikkui todella kovaa pienelläkin vaivalla. Olennaista oli käyttää jalkoja ja keskivartaloa soutamiseen. Rytmiä hankaloitti hieman ajoittain kovakin tuuli. Myötä- ja vastatuuleen suoraan soutaessa tuulesta ei juuri ongelmaa tullut, mutta sivutuulessa vene oli todella hankala soudettava.

Lenkkini kiersi Tampereen Kaukajärven kauniissa maisemissa. Kirkkoveneeseen verrattuna ihan selkeä ero oli, että yksin järvellä veneessä sai olla aivan itsekseen omien ajatusten kanssa.

83/100 Roller Derby

Mielenkiintoinen ja erikoinen laji, jossa luistellaan rullaluistimilla ovaalin muotoista rataa ympäri. Pisteitä kertyy siitä, kun joukkueen jammer-pelaaja ohittaa kierroksella vastustajan muita pelaajia. Tämän estämiseen ja helpottamiseen peli perustuu.

Laji on alunperin nimenomaan naisten laji ja on ollut pitkään showlaji, mutta nykyään urheilullisuus ja aito kilpailullisuus korostuu. Miesten kilpailutoimintaakin on jossain määrin ja pääsinkin Tampere Rollin' Brosin treeneihin tutustumaan lajiin.

Rullaluistimilla liikkuminen oli helpompaa kuin kuvittelin. Quad-luistimilla luistelu muistutti omasta mielestä enemmän jäällä hokkareilla luistelua kuin rullaluistelua peräkkäin olevilla pyörillä. Opin pujottelemaan, jarruttamaan ja hyppimään luistimilla aika vaivatta. Tietysti rutiinin tuoma varmuus ja osaaminen kasvaisi pitkään, mutta perusteisiin pääsi aika nopeasti käsiksi.

Pääsin myös kokeilamaan 1vs1 sekä ohittamista että sen estämistä. Tämä oli todella fyysinen ja kova treeni ja mitä parhainta kuntoilua, kun pusketaan ja painitaan selkeä tavoite mielessä. Vaikka näissä treeneissä en päässytkään kokeilemaan kokonaisena joukkueena pelaamista, vaikuttaa sekin oikein mielenkiintoiselta.