Hämeenlinnan Alajärvellä on yksi erittäin hieno osoitus yhteisöllisyyden voimasta. Vapaaehtoisvoimin on retkiluisteluradan varrelle aurattu parkkipaikka ja viety telineet, joihin ihmiset ovat voineet tuoda potkukelkkoja lainattavaksi ja palautettavaksi.
Potkukelkkailu yllätti lenkkeilymuotona positiivisesti. Jääradalla kelkkaan sai potkittua mukavan vauhdin ja kelkkaa oli mukavaa ohjata. Otin sellaisen rytmin, että vaihdoin jalkaa aina viiden potkun jälkeen. Esimerkiksi samalla baanalla luisteluun verrattuna oppimiskynnys oli paljon matalampi ja nautinto suurempi rapeana pakkasaamuna.
22 / 100 Uinti
Erityisesti lapsena uiminen oli tärkeä harrastus kesäisin. Uimahalleissa ei juurikaan käyty ja olihan se lapsena uiskentelu enemmänkin vesileikkejä. Hämeenlinnan uusittu upea uimahalli antaa hyvät puitteet kuntouinnille vaikka oma iho ei välttämättä kloorivedestä ihan hirveästi tykkääkään.
Uinnin olisi ehkä voinut kokeilla myös ohjattuun treeniin menemällä, mutta oma ajatukseni oli että tällainen peruskuntoilu sopii yksinkin. Halusin kokeilla vähän uinnin kuormittavuutta ajatellen kesäkuussa odottavaa triathlonin sprinttimatkaa, jossa pitäisi avata 750 metrin uinnilla. Lähdin siis uimaan koskematta päädyissäkään reunaan.
Normaali sammakkouinti ei kovassakaan vauhdissa ollut ongelmallinen vaan kilometri puolessa tunnissa taittui aika vaivatta. Triathlon herättää kuitenkin vielä kysymysmerkkejä miten kroolaus järvessä eroaa tästä… Omasta mielestäni uinti on lajina yksi, enkä aio alkaa erikseen listata eri uintityylejä eri lajeiksi.
23 / 100 Uppopallo
Hämeenlinnan Sukeltajat tarjosi jo toisen pulahduksen lajikokeilun merkeissä uimahallin hyppyaltaaseen. Laitesukelluskokeiluun verrattuna nyt mentiin pohjaan henkeä pidättäen.
Olin todella otettu kuinka hyvin minut toivotettiin tervetulleeksi kokeneiden pelaajien porukkaan ja opetettiin peruslämmittelyjen kautta uppopallon tekniikkaa. Itse pallon käsittely oli lopulta helpompaa kuin olin kuvitellut, vaikka kovin pitkät syötöt eivät onnistukaan pallon uppoamisen takia.
Varsinasta uppopallopeliä en pelannut, mutta kokeilut 1-1 maalivahtia vastaan ja yksinkertaiset hyökkäykset olivat hauskoja kokeilla.
Yllättävän hyvin kokematonkin sukeltaja jaksoi painia korin tuntumassa. Huvittavaa oli myös, että happi tuntui riittävän paremmin palloillessa kuin pelkässä sukelluksessa. Ehkä se happi riittää kun ei ajattele, riittääkö se.
Korista ei saisi tarttua kiinni pelatessa, mutta huomasin monta kertaa napanneeni siitä saadakseni puskettua maalivahtia kauemmas. Väen lisääntyessä oma pelikäsitys hukkui aivan totaalisesti. Pystyin syöttämään pallon jos se oli hallussani, mutta sen jälkeen ei ollut mistään enää mitään hajua.
24 / 100 Keilailu
Keilailua varten varasin koko perheelle radan Aulangon kylpylän keilaradoilta. Keilailu on oivaa ajanvietettä ja oli kivaa saada koko perhe osallistumaan lajikokeiluun. Tiedossa on, että lajissa on paljon oppimista ja nyansseja, mutta tämä otettiin hohtomallisesti ja enemmän viihteen kuin opettelun kannalta.
25 / 100 Koripallo
Koripallo on vanha suosikkilaji lapsuudesta kun FoKoPon otteita tuli seurattua aktiivisesti. Sittemmin laji on unohtunut vaikka opiskeluaikana tuli ulkosalla vähän heiteltyä. Susijenginkään hurmos ei ole ihan valtavasti tarttunut Hämeenlinnassa, mutta löysin sopivan porukan jossa pääsin lajiin käsiksi.
Laji on sinänsä mukava pallopeli muiden joukossa ja hiki tulee huomaamatta pintaan. Oma heittotarkkuus etenkin pelitilanteissa oli ainakin tässä kokeilussa aivan onneton, mutta normaalilla pallopelien pelisilmällä pystyi paremmin keskittymään heittopaikkojen pelaamiseen paremmille heittäjille. Puolustaessa kokeneemmat koripalloilijat luikahtivat usein karkuun ja huomasin nukkuneeni tilanteessa.
Koripallo ei ole muuten hirveän korkean kynnyksen peli lähteä höntsäämään, mutta korirenkaaseen osuminen lisää mielekkyyttä huomattavasti. Sitten kun mentäisiin kilpatasolle, kynnystä tulee varmasti paljon lisää.
26 / 100 Laskettelu
Muiden laskettelutarinoita on tullut kuunneltua paljonkin ja tämä on sellainen laji, josta näkee kavereiden Facebook-feedeissä varmaankin eniten kuvia. Omalla kohdalla laskettelukerta oli ensimmäinen sitten yläasteiän.
Paikaksi valikoitui Hyvinkään Sveitsi ja taisipa olla oiva valinta. Henkilökunta oli mukavaa ja suhtautui aikuiseen kokeilijaan asiallisesti myös vuokraamon puolella.
Rinteiden laskettelu oli paljon helpompaa kuin muistelin 20 vuoden takaa. Tämä selittynee kuitenkin pääasiassa ihan järkisyillä, nimittäin välineet ovat kehittyneet tuona aikana myös harrastelijoiden osalta aivan valtavasti.
Ymmärrän kyllä hyvin miksi niin monet tykkäävät laskettelusta etenkin kun omalle kohdalle osui vielä aivan upea aurinkoinen kevättalvinen päivä. Omalla kohdalla seuraava laskettelukerta tuskin ihan pian, sillä vaikka reissu sinänsä nautinnollinen olikin, niin on moni muukin laji.
27 / 100 Mäkihyppy
Hurjalta kuulostava lajikokeilu ei ehkä suorituksena näytä ihan yhtä hurjalta. Oli joka tapauksessa erittäin mielenkiintoinen kokemus päästä tutustumaan takavuosien suomalaiseen menestyslajiin, jonka harrastajamäärät eivät nykyään päätä huimaa. Tampereen Pyrinnön mäkihyppytreeneissä Hervannan hyppyrimäillä oli erittäin lämmin ja mukava tunnelma.
Pääsin tutustumaan lajin realismiin, sillä lähes kolmen tunnin vierailu Hervannassa meni ajallisesti suurimmaksi osaksi lumitöiden tekoon. Lumitöiden ohessa kiipesin myös Hervannan korkeimpaan, K45 metrin torniin joka vaikutti jo todella hurjalta paikalta. En pystynyt yhtään ajattelemaan että kyseessä oli loppujen lopuksi tosi pieni mäki, josta hypätään jo aika varhaisessa iässä.
Lumitöiden ja ihmettelyjen jälkeen päästiin itse asiaan. Katselin ensin Pyrinnön nuorten hyppyjä K25 ja K10 mäistä. Itse laskin K10 alastulorinnettä ensin mäkihyppysuksilla pariin kertaan ja sitten oli aika mennä hyppyrin puomille. Vaikka rinteessä oli oikeasti vauhtia normaalin polkupyöräilyvauhdin verran, tuntui se laskiessa todella hurjalta kun ei nähnyt mitä hyppyrin jälkeen odottaa. En siis uskaltanut ponnistaa vaan laskin hyppyrin ja alastulorinteen alas. Kaikkiaan hyppyjä tuli kolme, joista viimeinen pysyttiin pystyssä...
Kaikesta huolimatta olen todella tyytyväinen kokeiluuni suomalaisen seuramäkihypyn realismissa. Arvostus mäkikotkia ja heidän puolestaan mäkiä kunnossa pitäviä kohtaan nousi valtavasti. Hullua on myös, että kun kyseessä on taitolaji, jossa pitäisi saada paljon toistoja, on mäkeen aina hypyn jälkeen aikamoinen kiipeäminen. Siten myös rappusten kiipeäminen tulee kyllä mäkihyppääjälle tutuksi.
28 / 100 Vesipallo
Uinti Tampereen naisten SM-sarjaa pelaava joukkue toivotti minut tervetulleeksi treeneihinsä, jossa oli myös seuran C-pojat.
Harjoitukset alkoivat rataosuudella, joka oli kyllä vesipallonoviisille osastoa ”luulot pois”. Palloa kuljetettiin 50 metrin radalla eri tekniikoilla ja voin kertoa että kun ne tekniikat eivät ole hallussa on touhu aivan älyttömän rankkaa. Mikäli puuskutuksissani kuulin valmentajan ohjeet oikein, piti palloa käsitellä yhteensä 600 metrin matkalla, josta itse sain räpiköityä 200.
Kun rataköydet siirrettiin sivuun ja maalit laskettiin altaaseen, alkoivat muut heitellä palloa toisilleen, mutta itse yritin ottaa erinomaisessa opastuksessa auttavasti haltuun perustekniikkaa hallitakseni itseni ja pallon vedessä. Pääsinkin pian heittelemään palloa muiden kanssa. Isokokoinen mutta kevyt pallo oli yllättävän helppo ottaa kiinni ja heittää oikeaan osoitteeseen.
Osallistuin sentteriharjoitukseen, jossa tarkoituksena oli syöttää pallo sentterille, joka tekee maalin. Vaikka koinkin pallotaistelussa suuresti armoa, sain hyvän osoituksen siitä kuinka armottoman raskas laji vesipallo voi olla. Treenien päätteeksi heitimme vielä palloa tutkaan. Oma tulokseni oli 52 km/h.
Sain kutsun tulla kokeilemaan pelaamista vielä tamperelaisten höntsävuorolle. Luultavasti tulen kutsun jossakin vaiheessa hyödyntämään. Uskoisin vesipallon olevan sellainen laji, että tekniikoiden hioutuessa sillä on paljonkin annettavaa. Pelkästään lajin alkulämmittelynä olleet pallonkuljettelut eri tekniikoilla olisivat todella rankka kuntotreeni altaassa tavallisen uinnin sijaan.
