torstai 27. joulukuuta 2018

Joulukuun lajikokeilut

98/100 Jooga

Jooga oli lajilistalla roikkumassa oikeastaan jo kesästä asti, kun pohdin ja ihmettelin sopivaa ryhmään, jolla lähteä lajia bongaamaan. Sain vinkin sitten osallistua hämeenlinnalaisen Kajo Yogan hatha-joogan tunnille, joka olisi hyvä lajia tuntemattomalle.

Kyseessä oli aika rauhallinen venytyksiin perustuva harjoitus, joka virkisti mieltä erityisesti keskittymisen kautta. Harjoituksen jälkeen oli kyllä rentoutunut olo, kun oli keskittynyt venytyksiin ja hengittämiseen tunnin ajan.

Joogasta on olemassa vaikka kuinka paljon erilaisia versioita, joten oma kokemukseni tässä hathassa saattoi olla hyvin erilainen kuin jokin muu tyyppi.

99/100 Brasilialainen jujutsu

Kamppailulajit ovat olleet lajivuoden piristys siinä mielessä, että aiemmin en uskonut pitäväni niistä yhtään. Kuitenkin olen huomannut että oikealla asenteella kamppailtuna ne ovat mainiota kuntoliikuntaa. Hämeenlinnalaisen Kushin-kanin tarjoamalla brasilialaisen jujutsun parissa viihdyin myös erinomaisesti.

Aiemmin kokeilemiini kamppailulajeihin verrattuna tämä oli jollain lailla matalamman aloituskynnyksen laji ja pääsin painimaan matossa ihan tosissaan. Kiitokset tästä kokeneen treeniryhmän oikeanlaiseen asennoitumiseen kun päästivät minut yrittämään juuri sopivalla vastuksella.

Lajin ideana oli tarttua vastustajan asusta ja oikea-aikaisia ja oikein suunnattuja työntöjä ja vetoja hyväksi käyttäen saada parempi positio kamppailussa. Tunnin treenien jälkeen olin aivan poikki, sillä lyhytkin aika matossa mönkien kuluttaa voimat aika nopeasti. Lukkoihin ja kuristuksiin joutuminen ei tuntunut ahdistavalta, sillä treenikaveri hellittää otteensa aina heti merkistä.

Todella kiinnostava ja mukava kuntoilumuotona. Rasitusta tuli kovasti, mutta kuitenkin sillä lailla pehmeällä tavalla, ettei seuraavana päivänä ollut rekan alle jäänyt olo.



100/100 Agility

Lajijahdin sadas laji osui Janakkalan Koirakerhon upeaan agilityhalliin, jossa olin Etelä-Hämeen Koirakerhon vieraana tutustumassa vuoden toiseen eläinlajiin. Nyt oli tarkoituksena tutustua koirien esterataan ja ohjata koira vauhdikkaasti tämän läpi.

Ihan aluksi tuntui toivottomalta edes muistaa rata ulkoa, mutta kun sen käveli muutamaan kertaan läpi, hahmottuikin koiran reitti yllättävän helposti. Minä treenasin jo eläkkeelle siirtyneen Jussin kanssa ja Jussin emäntä Terhi esitteli minulle radan juuri siten, miten hänen koiransa kanssa kannattaisi toimia.

Yhteistyömme Jussin kanssa lähti yllättävän hyvin toimimaan ja videolla näkyykin jo kuinka saamme suoritettua radan aika mukavasti. Nopeissa pyrähtelyissä väsyy niin pieni koira kuin ohjaajakin ja neljännellä kierroksella suoritus alkoi mennä jo heikompaan suuntaan.

Minä sain lajista huomattavasti paremman kokemuksen kuin moni aloittelija - sainhan kaverikseni valmiiksi koulutetun agilityvalion. Tavallisesti harrastus alkaa niin, että sekä ihminen että koira ovat ummikoita.



101/100 Kenjutsu

Perinteiseen japanilaiseen miekankäyttötaitoon perustuvan kamppailulajin harjoitukset olivat vuorossa samalla Kushin-Kanin salilla kuin brasilialaisen jujutsun. Jos aiemmin kokeiltu laji oli hyvin läheistä kontaktia vastustajan kanssa painiessa, oli tässä vuorossa puolestaan pisimmän etäisyyden kamppailulaji koska välissä olivat miekat.

Sain hyvän tiiviin johdannon lajin ideaan ja sitten sainkin puumiekan käteeni ja alettiin treenata. Alkulämmössäkin hyödynnettiin miekkaa, jolloin tavallisista lämmittelyliikkeistä tuli taas hieman erilaisia.

Olin aika yllättynyt kuinka hyvin pääsin alkuun miekan käsittelyssä. Tietenkin lajiin tulee mukaan lukkoja ja ukemeita, joissa miekka tulee huomioida, mutta ainakaan alkukynnys ei ollut epätoivoisen korkea. Sain kokeilla myös hyviä lyöntiharjoituksia sekä pieniin paloihin pilkottuja hyökkäyksiä ja puolustuksia vastustajaa vastaan.

Loppuhuipennuksena pääsin kokeilemaan leikkausta, joka kuuluu olennaisena seremoniallisena osana kenjutsuun. Veitsenterävä miekka oli aika pelottava ja kunnioitusta herättävä ase, jonka käsittelyssä ilme vakavoitui heti. Onnistuin tekemään miekalla siistin leikkauksen bambukepin virkaa toimittaneeseen märkään sanomalehtikääröön. Vaikka miekka onkin terävä, on lyöntikulma ja jaloista lähtevä voimantuotto tärkeää leikkauksen onnistumiseen.



102/100 Laser tag

Pimeässä sokkeloissa laserpyssyillä taistelu on varmaankin monelle aika tuttua puuhaa kaveriporukoiden tai polttareiden ohjelmistosta enkä itsekään ollut ihan ensimmäistä kertaa vilkkuva liivi päällä kun pääsin Tampereen Megazonella käytäviin Laser Tag -seuran harjoituksiin.

Kilpaseuran mukana treenaaminen toikin peliin omanlaistaan elementtiä. Minulle opetettiin tottuneesti kentän ominaisuudet ja pelattavien lajien säännöt. Itse pelaaminen oli sitten enemmän positioihin sidottua kuin avoimissa tai kaveriporukan peleissä ja paljon harjoitelleet olivat kyllä todella nopeita ja tarkkoja ampumaan.

Hauskin laji oli joukkueittain oman tukikohdan puolustaminen ja etenkin toisten tukikohtiin hyökkäily. Mainittakoon tässä sellainen ero moniin peleihin, että yleensä tykkään enemmän puolustavista rooleista, mutta tässä lajissa hyökkääminen oli minusta hauskempaa. Elämiä oli loputon määrä ja liivin sammuessa piti vaan hetkeksi tulla pois basesta ja jatkaa peliä kun valot taas syttyvät.

Eliminointipeleissä oli vähän vähemmän mieltä, kun elämiä oli rajallinen määrä. Nämä menivät herkemmin kyttäilyksi tai reagoinniksi kuka ampuu juuri sillä hetkellä kun liivi syttyy.

103/100 Ralli

Lajivuoden maaliin tultiin Virossa Laitse Rally Parkin hienolla rallicross-radalla, jossa pääsin kokemaan rallin huumaa aidolla Ladalla. Ladasta oli rakennettu täysiverinen ralliauto, jolla ajettiin läpi rataa, jossa oli sekä asfaltti- että hiekkaosuuksia.

Ihan hirveän hurjaa vauhtia ei Ladalla uskaltanut rallata, kun auto ja sen käyttäytyminen oli kaikkea muuta kuin tuttua liukkaalla radalla seikkaillessa. Kivaa se kuitenkin oli ja syke korkealla jatkuvasti. Ratista päästyä oli aikamoinen tärinä päällä kun keskittyneesti kulkupeliä oli käskyttänyt.

Auton ajaminen nopeasti tuntuu yksinkertaiselta ajatukselta, mutta kyllä lajivuoden päätöslaji todisti jälleen, että aivan huipputasolla tämä vaatii kyllä hirvittävän hyvää kuljettajan ja ajoneuvon yhteistyötä.

Kaikessa erilaisuudessa, eksoottisuudessa ja äijämäisyydessään oiva päätös mahtavalle monimuotoisten urheilulajien vuodelle!